Infrarakentamisen Taitaja2017- kilpailun lopputulokset

Helsingin messukeskuksella on nyt Taitaja2017- mittelöt saatu päätökseen. Kaivinkone ja pyöräkuormaaja suhisi pihassa kolme kilpailupäivää, simulaattori kävi sisällä kuumana, ja kilpailijoiden aivot raksuttivat teoriaosuuden äärellä. Sama latautunut ja intensiivinen tunnelma tosin näkyi ja tuntui myös koko tapahtuman alueella. Ammatillisen koulutuksen suurtapahtumassa pystyi omin silmin toteamaan, että koulutusasteelta todella valmistuu todellisia osaajia. Tällainen tapahtuma on omiaan nostamaan nuorten ammattiylpeyttä sekä koko ammatillisen koulutuksen profiilia. Oppimisen ja ammattitaidon tuoma into ja ylpeys oli käsin koskeltavissa.

Infrarakentamisen osalta kilpailu saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä. Haastavan ja pitkähkön kilpailutehtävän jälkeen tuomaristo ynnäili yhteen arviointilistojaan, ja teki ennalta sovittujen arviointikriteerien mukaisesti listauksen osallistujien kokonaispiteistä. Voittajaksi selviytyi TTS Työtehoseuran opiskelija Joonas Honka. Hopeamitalin pokkasi YASO:sta Joonas Huttunen, pronssille itsensä urakoi Joonas Koponen JAO:sta. Joonakset olivat siis kovassa vireessä, mutta hieno katseltavaa se oli kaikkien kilpailijoiden osalta, kyllä nuorissa ammattitaitoa piisaa!

Kilpailutehtäviä pidettiin haastavina ja mielekkäinä. Kilpailun voittanut Joonas Honka kertoo kilpailun ratkettua, että fiilis on erinomainen, ja tehtävät olivat oikeasti todella haastavia. Joonaksen mukaan joutui oikein miettimään ja pähkäilemään, ennen kuin tarttui toimeen. Joonakselle simulaattoritehtävä oli kaikista haastavin, kun taas oikeiden koneiden käyttö tuntui helpoimmalta osuudelta. Työtehoseuran kasvatti valmistuu oppilaitoksesta muutaman viikon kuluttua. Töistä Joonaksella ei ole pulaa; onhan hän pyörittänyt omaa maarakennusyritystä, JVH Maarakennusta jo 14- vuotiaasta asti. Tälläkin hetkellä hänen koneet urakoivat työmaalla, ja palkallisena Joonaksella on Työtehoseuran opiskelijoita.

Joonas antaakin vinkin alavalintaa miettiville nuorille; jos oppimisen ilo ja asenne on kohdallaan, sillä pärjää jo pitkälle. Koulussa parasta on hyvät kaverit ja ammattitaitoinen opetus, työssä monipuolisuus ja uuden oppiminen. Eikä tietenkään hyvä palkkakaan haitaksi ole.

Onnea Joonaksille, sekä myös kaikille muille kilpailuun osallistuneille opiskelijoille!

Kokonaisuudessaan Taitaja-kilpailussa infrarakentaminen näytti potentiaalinsa toimia jatkossa myös varsinaisena kilpailulajina. Kilpailutehtävät mukailivat oikeita tutkintovaatimuksia, tehtävien ja kilpailijoiden juoksutus ja arviointi tapahtui täysin suunnitelmien mukaisesti, ja yhteistyö oppilaitosten ja muiden järjestävien tahojen kanssa toimi mainiosti. Kokemus oli hieno, ja infrarakentaminen näytti myös isolle yleisölle, mistä alassa on kysymys; duunista, mihin tarvitaan oppimishalua, asennetta, tietoa ja taitoa. Alasta, jolla riittää töitä, ja joka on merkityksellinen.

 

Tuloslistaus kokonaisuudessaan:

Honka, Joonas TTS Työtehoseura 84.00 GOLD
Huttunen, Joonas Ylä-Savon ammattiopisto 75.90 SILVER
Koponen, Joonas Jyväskylän ja Jämsän ammattiopisto 75.15 BRONZE
Leino, Joona Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto 74.50
Kärki, Samuli Pohjois-Karjalan ammattiopisto 73.80
Uski, Simo Saimaan ammattiopisto Sampo 70.10
Rehu, Teemu Oulun seudun ammattiopisto 68.90
Kokkonen, Joona Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto 68.00
Sillanpää, Teemu Tampereen seudun ammattiopisto Tredu 67.75
Salmela, Daniel Tampereen seudun ammattiopisto Tredu 48.80

Oppilaitosyhteistyö

Yhteistyötä oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa? Ilmoita itsesi mukaan!

Tutustu tarjontaan Lisää uusi ilmoitus

Tekijä etsii työnantajaa

Opiskelija tai vastavalmistunut. Täällä voi hakea kesätyö/harjoittelu/tuntityö/opinnäytetyö-paikkaa, sekä vastavalmistuneelle sopivaa työpaikkaa. Työnantaja. Täällä voit selata ilmoituksia ja löytää sopivan tekijän juuri teidän työpaikallenne.

Tutustu tarjontaan Ilmoittaudu tekijäksi

Työnantaja etsii tekijää

Työnantaja. Täällä voi hakea kesätyöntekijää/harjoittelijaa, tuntityöntekijää,opinnäytetyöntekijää tai vastavalmistunutta. Täytä kaavakkeeseen työpaikan tiedot, hakuehdot ja hakemuksen voimassaoloaika.

Tutustu tarjontaan Ilmoittaudu työnantajaksi

LIKE tiedottaa

KUN YSILUOKKALAISET JOHTAVAT INFRAYRITYSTÄ, LIIKETULOSTA SYNTYY JA MAINE KOHENEE

Maarakennusalan neuvottelukunta MANK ry on Yrityskylä Yläkoulu Helsinki-Vantaan virallinen yhteistyökumppani vuosina 2021 ja 2022. Kumppanuuden aikana yhteensä kaksi tuhatta ysiluokkalaista roolitetaan johtoryhmien jäseniksi kuvitteellisessa Tulevaisuuden Infra Oy:ssa, jonka tehtävä on…

2.12.2021

LIKE järjestää: Infra-alan osaamisen ja tutkimuksen vuosikatsaus

LIKE-foorumi järjestää infra-alan osaamisen ja tutkimuksen vuosikatsauksen  Aika: 9.4.2019 klo: 13.00 – 16.00 Paikka: Ratapihantie 9 virastotalo, Pasila, Tila ”Kirsikka” Ilmoittautumislinkki: https://my.surveypal.com/Vuosikokoontuminen-2019-ilmoittautuminen   Tervetuloa LIKE- liikenne- ja infra-alan osaamisen kehittämisfoorumin järjestämään…

26.2.2019

#LUKIOHAASTE edistää alatietoisuutta

LIKE:n ja Suomen Tieyhdistyksen yhteinen #LUKIOHAASTE haastaa kaikki alan toimijat vierailemaan lukioissa kertomassa alastamme. Tavoitteena on vierailla kaikissa Suomen lukioissa Väylät &Liikenne 2020- päivään mennessä. Ikäluokkien koko on laskenut merkittävästi,…

5.12.2018