Arkisto

Juha-Matti Mannila

Olen huhtikuussa 23-vuotta täyttävä opiskelija Tampereelta. Opiskelen Tampereen yliopistossa rakennustekniikkaa toista vuotta ja suunnitelmissani on suuntautua yhdyskuntatekniikan puolelle. Siksi haluankin päästä tänä vuonna kesätöihin infra-alalle. Infrassa minua erityisesti kiehtoo sen…

Markku Flinck

Hei. Olen toisen vuoden rakennusmestari opiskelija hämeen ammattikorkeakoulussa. Olen 36-vuotias perheellinen mies nokialta. Aikaisemmin pelaisn ammatikseni jääkiekkoa ja nyt opiskelen itselleni uutta ammattia. Olin viime kesänä haalariharjoittelussa Hartelalla Tampereella ja…

Aki Paananen

Moi. Olen 35-vuotias perheellinen. Asun Rautalammilla ja olen työskennellyt rudus Oy, ssä ennen kouluun lähtemistä viimeiset 9 vuotta. Työnkuvani oli betoni elementtien valmistusta. Muotin teko, raudoitus, valu ja viimeistelyä. Työturvallisuus…

Riho Saks

Omistan metsäala ammatitutkinto koulutuksen, BC ajokortti, ammattipädevyydet, perus tarvittavat työkortit, tieturva 1 Metsäkone kuski ammattipapereiten mukaa, metsäteollisuuden tuntemus, koulutus pohjalta 2013-2016v 2013 lähtien työkokemusta erilaisissa tehtävissä, suurin osa maarakennuksella, kuorma…

Petri Alahäivälä

Syntynyt: 22.9.1972 Sähköpostiosoite: petrialahaivala@gmail.com Puhelin: 0408111503 Osoite: 94100 Kemi Ammatti: maarakentaja, talorakentaja, maarakennuskoneenkuljettaja, kuorma-ajoneuvonkuljettaja. – Työnhaku mahdollisuus tehdä töitä ensisijaisesti alueella: suomi Voin työskennellä myös seuraavilla alueilla: pohjoismaat Voin aloittaa…

petri alahäivälä

olen kiinnostunut työharjoittelijaksi että mahdollisesti opintojeni jälkeen työntekijäksi kaivuukoneella,pyöräkuormaajalla suoritettaviin maarakennusalan/kaivoksella tehtäviin töihin,  tällä hetkellä lisä/uudelleen kouluttautumassa. (poraus,lastaus/kuljetus REDU) 10.5.2021 asti. (tehnyt aikaisemmin ensisijaisesti talonpohja/tienrakennustöitä maarakennuskoneenkuljettajana)

Veera Siivonen

Hei! Olen toisen vuoden rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelija (rakennus insinööri) turun ammattikorkeakoulussa. Olisin halukas tulemaan infralle harjoitteluun tulevana kesänä (2021). Minulla olisi tarvetta hoitaa kaksi harjoittelua kun nyt kesällä harjoittelu…

olen kiinnostunut työharjoittelijaksi että mahdolliseksi työntekijäksi kaivoksella tehtäviin töihin, tällä hetkellä uudestaan/lisä kouluttautumassa kaivostöihin (REDU) 10.5.2021 asti. Syntynyt: 22.9.1972 Sähköpostiosoite: petrialahaivala@gmail.com Puhelin: 0408111503 Osoite: 94100 Kemi Ammatti: maarakentaja, talorakentaja, maarakennuskoneenkuljettaja,…

Esko Aaltonen

Hei, haen oppisopimus/työharjoittelu -työpaikkaa Meri-Lapin alueelta. Opiskelen maarakennuskoneen kuljettajaksi. Kaikki alaan liittyvä työ käy ja mielellään työsopimus-suhteinen.